Rakkautta koronan aikaan

Gabriel García Márquez kirjoitti kirjaansa ”Rakkautta koleran aikaan” tarinan, jossa 81-vuotias tohtori Juvenal Urbino kiipeää hakemaan lemmikkipapukaijaansa alas korkeasta puusta. Hän laskee väärin oksan korkeuden, putoaa alas ja kuolee ripittäytymättä helluntaina. Leski jää kaipaamaan, mutta saa pian kosijan menneisyydestä.

Elämän arvaamattomuuden äärellä istun minäkin kirjoittamassa tätä säätiön uusien nettisivujen ensimmäistä blogia. Kaikki me yhdessä mietimme, millainen uhka korona meille on ja realisoituuko se kovin lähelle. Pelot, uhkakuvien maalailu ja yleinen levottomuus ottavat valtaa. Samalla myös aivan poikkeuksellisesti meille annetaan valmiuslain nojalla määräyksiä, jotka rajoittavat perusoikeuksiamme, kuten liikkumisen vapautta. Arjen perusrytmiä tuovat paikat ja tilaisuudet, kuten mm. kirjastot, uimahallit, opistot ja liikuntaryhmät ovat kiinni. Säätiön tiloissa tapahtuva kerhotoiminta ja useat erilaiset ryhmät ovat tauolla. Se jos mikä, tekee olon – no yksinäiseksi nyt ainakin.

Minulta on kysytty muun muassa, voiko omaiselle tuoda ruokakassin säätiön taloon, kun on sen tähänkin asti toimittanut. Kyllä, välttämättömien toimintojen on edelleen pyörittävä ja päivittäinen syöminen toki on yksi niistä. Kipeänä tulee jättää välttämätönkin käynti väliin ja koettaa järjestää auttaminen toisin. Säätiön ravintoloista voivat omien talojen asukkaat hakea edelleen lämpimän lounaan, mutta nyt sitä ei voi jäädä nauttimaan paikan päälle.   

Kaikki toivomme yhdessä, että tilanne helpottaa pian. Siihen asti, pidetään toisistamme huolta soittamalla ja laittamalla viestejä. Ja opetellaan kännykältä kuvapuhelun käyttö, kasvollinen viestintä kun auttaa usein kummasti. Työssäkin opettelemme urakalla etäpalaverikäytänteitä ja kerta kerran jälkeen ne tulevat tutummiksi tottumisen kautta. Muistetaan kaikki lähimmäisenrakkaus, näin koronankin aikaan.

Sanna Mäkinen
toiminnanjohtaja

Koronaepidemia aiheuttaa muutoksia myös säätiön toiminnassa

Ravintolat sulkevat 14.3. alkaen avoimen lounaskahvila- sekä tilaisuustoiminnan toistaiseksi. Pakattua noutolounasta myydään säätiön omien talojen asukkaille. Ateriapalvelun ja palveluasumisen ruokahuolto jatkuu normaalisti.

Toistaiseksi kaikki säännöllinen ryhmätoiminta sekä tilaisuudet säätiön taloilla on peruttu.

Myös säätiön toimiston asiakaspalvelu (Laaksokatu 17, Wanha Herra) on suljettu toistaiseksi. Asiointia voi edelleen hoitaa sähköpostin ja puhelimen välityksellä.

Meillä tapahtuu

Tässä tuoreimpia kuulumisiamme sekä muuta ajankohtaista ja kiinnostavaa sisältöä.
Blogit

Rakkautta koronan aikaan

Linkki artikkeliin Lue lisää
Korkeakadun senioritalon asukastarina video
Asukastarinat

Elämää senioritalossa: Eino Huokonen, Korkeakadun senioritalo

Linkki artikkeliin Lue lisää